| |
|
Suomen teollisoikeudellinen
yhdistys r.y.
Säännöt
1 §
Suomen teollisoikeudellinen yhdistys r.y. ruotsiksi käännettynä
Finska föreningen för industriellt rättsskydd r.f. -nimisen yhdistyksen
tarkoituksena on:
- Edistää teollisoikeudellisen lainsäädännön kehitystä.
- Edistää teollisoikeudellisten säännösten yhtenäistä soveltamista.
- Myötävaikuttaa yhtenäisten säännösten ja määräysten aikaansaamiseen
eri maissa.
- Valvoa Suomen etuja teollisoikeuden kansainvälisissä yhteyksissä.
Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys:
- Pitää kokouksia ja järjestää kongresseja, symposiumeja, luentotilaisuuksia
ja muita senkaltaisia tilaisuuksia.
- Harjoittaa julkaisutoimintaa.
- Tekee aloitteita ja antaa lausuntoja viranomaisille ja alan yhteisöille.
- Ylläpitää kansainvälisiä yhteyksiä, erityisesti pohjoismaisiin vastaaviin
yhdistyksiin.
- Toimii muilla edellä mainitunlaisilla tavoilla yhdistyksen tarkoituksen
toteuttamiseksi.
Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
2 §
Yhdistyksen jäseneksi voidaan ottaa yksityisiä henkilöitä, oikeuskelpoisia
yhteisöjä ja säätiöitä, jotka yhdistyksen hallitus hyväksyy jäseniksi.
Yhdistyksen jäsen on oikeutettu eroamaan yhdistyksestä ilmoittamalla
siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka myös
suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.
Varsinaisessa kokouksessa voidaan yhdistyksen jäsen kutsua kunniajäseneksi
tai kunniapuheenjohtajaksi.
3 §
Jäsen suorittaa jäsenmaksun, jonka suuruus ja maksamisajankohta
määrätään yhdistyksen syyskokouksessa.
Jäsenmaksua ei kanneta kunniapuheenjohtajalta ja kunniajäseneltä eikä
65 vuotta täyttäneeltä jäseneltä, joka on ollut jäsenenä yli 10 vuotta
ja luopuu jäsenmaksua vastaan lähetettävistä julkaisuista.
4 §
Yhdistys kokoontuu vuosittain kahteen varsinaiseen kokoukseen,
joista kevätkokous pidetään huhti-toukokuussa ja syyskokous marras-joulukuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään, milloin edellinen kokous on niin päättänyt
tai hallitus pitää kokousta tarpeellisena tai 1/10 yhdistyksen jäsenistä
taikka vähintään viisi yhdistyksen jäsentä sitä ilmoitetun asian vuoksi
kirjallisesti pyytää.
Kokouskutsu on toimitettava jäsenille vähintään kahta viikkoa ennen
kokousta lähetetyillä kirjeillä. Kutsussa on mainittava kokouksessa
käsiteltävät asiat.
5 §
Kevätkokouksessa käsitellään:
- hallituksen kertomus edellisen kalenterivuoden toiminnasta,
- tilit ja
- tilintarkastuskertomus.
sekä päätetään:
- tilinpäätöksen vahvistamisesta ja
- hallituksen tili- ja vastuuvapaudesta.
Syyskokouksessa vahvistetaan:
- seuraavan vuoden menoarvio ja
- seuraavan vuoden jäsenmaksun suuruus ja maksamisajankohta.
sekä valitaan:
- jäsenet hallitukseen erovuorossa olevien tilalle ja
- kaksi tilintarkastajaa ja yksi varatilintarkastaja.
Kummassakin kokouksessa otetaan lisäksi käsiteltäväksi ne asiat, jotka
hallitus esittää tai joista yhdistyksen jäsen on vähintään kuukautta ennen
kokousta tehnyt hallitukselle kirjallisen esityksen.
6 §
Kokouksessa kullakin jäsenellä on yksi ääni. Jäsen voi kuitenkin
lisäksi valtuutuksen nojalla käyttää yhden muun jäsenen äänivaltaa.
Vaalit ja muut kysymykset ratkaistaan avoimella äänestyksellä, jollei
kukaan vaadi äänestystä suljetuin lipuin.
Äänten jakautuessa tasan vaali ja suljettu äänestys ratkaistaan arvalla,
mutta muissa asioissa voittaa se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja
on yhtynyt.
7 §
Yhdistyksen hallituksen tehtävänä on yhdistyksen asioiden hoitaminen;
erityisesti hallituksen tulee seurata Suomen sekä muiden maiden lainsäädännön
kehitystä teollisoikeuden alalla ja tarvittaessa asettaa työryhmiä asioiden
valmistelua varten.
8 §
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, jotka valitaan neljäksi
kalenterivuodeksi. Neljännes jäsenistä eroaa vuosittain.
Hallitus valitsee vuosittain keskuudestaan puheenjohtajan ja kaksi
varapuheenjohtajaa sekä ottaa rahastonhoitajan ja sihteerin. Hallitus
on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään
neljä hallituksen jäsentä ovat läsnä.
Puheenjohtajaksi ei voida valita henkilöä, joka on viimeiset kuusi
vuotta toiminut puheenjohtajana.
9 §
Hallituksen toimintaa ja tilejä tarkastamaan valitaan kaksi
tilintarkastajaa ja yksi varatilintarkastaja.
10 §
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
yksin tai kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. Hallitus voi antaa muillekin
toimihenkilöille oikeuden kirjoittaa yhdistyksen nimen.
11 §
Sihteeri pitää yhdistyksen ja hallituksen kokouksissa pöytäkirjaa,
huolehtii yhdistyksen julkaisuista ja kirjeenvaihdosta sekä huolehtii
muista hallituksen määräämistä asioista.
Rahastonhoitaja huolehtii hallituksen määräämällä tavalla yhdistyksen
taloudesta. Tilit päätetään kalenterivuosittain.
12 §
Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta
on pätevä vain, mikäli kaikki läsnäolevat jäsenet ovat siitä yksimielisiä
tai jos päätös on tehty kahdessa perättäisessä vähintään kahden viikon
välein pidettävässä kokouksessa, kummassakin 2/3 enemmistöllä.
Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, on varat luovutettava viimeisen
kokouksen määräämällä tavalla sääntöjen 1 §:ssä mainitun tarkoituksen
tukemiseen.
|